Kilpailun kotisivut: http://www.ky.hkkk.fi/seikkailu/index.htm#
Kilpailukeskus aukesi lauantai-aamuna kello 0700. Vaikka aikaa lähtöön oli riittävästi, niin tekemistä riitti aina sähläämiseen saakka. Kisa alkoi kello 1000 melonnalla intiaanikanootilla Siuntion kylpylän edustalta. Erikoisuutena oli, että joukkueella oli ainoastaan kaksi melaa. Viiden kilometrin melonnan jälkeen saavuimme vaihtoon toisina. Jatkoimme pyöräilyllä ja siirryimme kisassa johtoon. Välillä juoksimme yhteensä 6 kilometriä köysilaskeutumisrastille ja takaisin pyörille. Jatkaessamme pyöräilyä teimme suunnistusvirheen, jonka ansiosta tipuimme pahimmillaan neljänsiksi. Pyöräily jatkui takaisin kylpylälle; välissä oli tosin vaijeriliukutehtävä järven yli.
Kylpylältä matka jatkui juosten. Tässä vaiheessa olimme nousseet 2. sijalle ja olimme jäljessä Teekkarijuoksijoiden joukkuetta 7 minuuttia. Juoksun laji oli ns. "rivering" eli Siuntionjoen törmään oli piilotett 5 rastia ja joukkueiden tuli edetä jokea myöten ja löytää rastit. Joen törmä oli paikoin todella pahoin umpeen kasvanut ja vaikeakulkuinen. Löysimme rastit hyvin ja suoritimme viimeisen köysitehtävän ensimmäisenä joukkueena. Tehtävänä oli ylittää joki joen yli viritettyä vaijeria pitkin. Tästä jatkoimme meloen alas jokea, jonka laitoja olimme juuri nousseet ylös. Joki oli sateiden takia aika vuolas mutta kivikkoinen. Myös kaatuneet puut ja pensaat vaikeuttivat melomista. Kanoottimme kaatui kerran ja kerran hörppäsi vettä pahoin. Melonta päättyi kylpylälle, josta oli n. puolen kilometrin juoksu maaliin. Helsingin Umpihankihiihtäjät saapuivat maaliin noin 10 minuuttia meidän jälkeen ja Teekkarijuoksijat siinä samassa sijoittuen kolmansiksi.
Kaiken kaikkiaan kisa meni suunnitellusti emmekä kohdanneet suuria vastoinkäymisiä. Joukkueemme menestys perustui pääasiallisesti tasavahvoihin kilpailijoihin. Kisa oli varmasti raskas monelle joukkuelle mutta kisa oli hyvin järjestetty ja kokonaisuudesta jäi erittäin positiivinen näkemys.
Joukkuetta avusti polkupyörien kuljetuksessa kilpailupaikalle Helsingin Umpihankihiihtäjät.